12.1.2019

Pakkasta ja siivousta


Vuosi on alkanut meillä Pömpelissä siivoilulla ja tavaroiden järjestämisellä. Viime viikolla meiltä lähti monta jätesäkillistä vanhoja vaatteita ja tekstiilejä kierrätykseen sekä kävimme miehen kanssa yhdessä läpi keittiön kaapit ja konmaritimme kaikki kihvelit ja kahvelit. 

Siisti koti tuntuu nyt mukavalta, kun valoakin tuntuu jo päivisin olevan hieman enemmän. Toin myös kotiin jo tällä viikolla ensimmäiset keväisemmät kukat. 

Lasipurkissa keittiönpöydällä on valkoisia syreeninkukintoja.




Keittiössä näyttää muutenkin nyt jo paljon raikkaammalta kun siivosin kaiken jouluisen tavaran pois näkyvistä. 




Skafferin ovessa on nyt toistaiseksi italialainen botanical-kalenteri, joka kuitenkin saa pian siirtyä siitä työhuoneeni seinälle kunhan saan postista Etsystä ostamani koko vuoden julisteseinäkalenterin.

Meillä oli koko vuoden julistekalenteri keittiössä myös viime vuonna, ja se toimi kyllä meillä hyvin koska tällä hetkellä meidän aikuisten töihin liittyy paljon pienempiä ja isompia työreissuja ja muutenkin menot menevät helposti päällekkäin jos niitä ei tunnollisesti merkkaa ylös yhteiseen kalenteriin. Julistekalenterista myös näkee tarvittaessa yhdellä silmäyksellä ilman sivujen selailua milloin kalenterissa on ruuhkaista ja milloin taas on lomailuun varattuja aikoja.
 Voin laittaa sitten uudesta kalenterista tänne blogiin juttua, kunhan se on saapunut.




Ehdin joululomalla ompelemaan pitkästä aikaa, ja tein myös meidän omille koirille vanhasta juuttisäkistä koirien pedin. Peti on ollut kovassa käytössä koska se on ilmeisesti nyt kylmillä ilmoilla mukavan lämmin, sillä käytin sen täytteenä vanhaa untuvatyynyä.




Yhdessä syreeninoksien kanssa toin eilen kotiin myös nämä ihanan nuppuiset jaloleinikit. Kukkakaupan vitriinistä ei ensin löytynyt oikein sopivan herkkää sävyä, mutta onneksi takahuoneeseen oli juuri tullut tällaisia pieniä haaleanvaaleanpunaisia nuppuja, jotka varmasti kestävät vielä monta päivää kauniina.




Omat pelargoniani sitä vastoin näyttävät tällä hetkellä kuistin lattialla aika surullisilta. Mitään elonmerkkiä ei näy, mutta luotan jo siihen, että ei tarvita montaakaan keväistä päivää kun niiden kasvu taas alkaa.




Vaikka odotan kovasti jo kevättä ja luonnon heräämistä, nautin silti paljon myös näistä tammikuun aurinkoisista pakkaspäivistä. Neuloin vuoden aluksi paksusta villalangasta itselleni lämpimät lapaset  ja nyt aion pukea ne ensimmäistä kertaa kun lähden ulkoilemaan koirien kanssa pihalle.



4 kommenttia:

  1. Anonyymi14.1.19

    Tosi kaunista. Voi kun saisi itsekin joskus keittiön tasot noin tyhjiksi. 😥 Ihania talvipäiviä teille!
    t. Tiitu

    VastaaPoista
  2. Voi ihana koiranpeti♥ Minulla on alkanut myös tavaroiden plokkaus, mutta melko pienin askelin tässä edetään. No kassikaupalla on kuitenkin menossa kierrätykseen tavaraa, joten ilmeisesti jotain on saatu aikaiseksi:D

    VastaaPoista
  3. jaloleinikinnupuissa samaa sävyä kuin ihka uusissa lapasissakin, nuo keltaiset peukalot piste i:n päälle!
    eilen sain vihdoinkin kirjastosta lainaksi Novitan talvi 2018 numeron. Pömpelin interiööri luo todella kauniin taustan neulemalleille.

    VastaaPoista
  4. Teillä on todella kaunista. Ja hyvä kun muistutit pelakuista, ne pitää taas käydä kastelemassa, elleivät reppanat ole jo täysin kuivahtaneet.

    VastaaPoista