8.9.2018

Luonnonmukaisen kasvimaan satoa

Pömpelin isäntä on tekemässä viikonloppuruoaksi kalakeittoa ja kyseli saisiko kasvimaalta siihen perunaa ja porkkanaa.

 Kävin nopeasti keräämässä hieman juureksia, ja  kasvimaa antaakin meille tänä vuonna enemmän kuin tarpeeksi satoa.




Pömpelin kasvimaa on täysin luonnonmukaisesti viljelty. Se on perustettu kohopenkkeinä suoraan nurmikolle vanhojen sanomalehtien ja juuttisäkkien päälle. Voimaa kasveille antavat meidän oma kotitalouskomposti ja silloin tällöin lisäksi hankitut hevosen- ja kananlanta. Kasvimaan multa on luomumultaa.

En käytä viljelyssä myöskään mitään torjunta-aineita tai myrkkyjä, kasvimaan reunalla kasvava minttu karkoittaa tuholaisia tehokkaasti. Myöskin vuoroviljely vaikuttaa siihen ettei kasvimaahan pääse pesiytymään tiettyihin kasveihin erikoistuneita tuholaisia.

Tänä kesänä meillä oli kuitenkin haasteena, kuten varmasti monella muullakin, kesän kuumuus ja kuivuus. Mielestäni ei ole ekologisesti kestävää kastella vesijohtovedellä tällaisia harrasteluviljelmiä, joten meillä kastelu jäi hyvin vähiin ja annoin kasvien selvitä aikalailla omillaan. Katteena käyttämäni hamppukuitu kuitenkin sitoi maaperän kosteutta sen verran tehokkaasti, että kasvimaa selvisi hengissä läpi koko kesän. 

Kasvimaan kannalta olin myös pitkällä Euroopanreissulla juuri pahimpaan aikaan, joten tänä vuonna aikaisessa olleet kesäkurpitsat kasvoivat matkan aikana ylisuuriksi, ja olen niiden antanut jäädä maahan, josta käännän ne sitten myöhemmin syksyllä maan ravinnoksi. 

Olen noudattanut kasvimaalla perinnetietoon perustuvaa viljelyaikataulua, eikä siitä ole näyttänyt ainakaan mitään haittaa olevan. Sato on maukasta ja isokokoista :)




Kuvista tosin taitaa myös paljastua että olen loppukesän aikana ollut todella laiska puutarhanhoitaja ja jätin tänä vuonna jopa porkkanapenkin multaamatta. Ihan täydellisiä nämä muhkeat porkkanat eivät siis ole, mutta kelpaavat hyvin meidän kotikäyttöön.

Ostan viljeltävät siemeneni pääasiassa Hyötykasviyhdistyksen Alku&Juuri - kaupasta, heidän nettikauppansa toimii myös hyvin ja laitoinkin juuri tilaukseen nyt syksyllä kylvettäviä yrttejä. Olen erityisesti kiinostunut kaikista mahdollisimman vanhoista lajikkeista, joita Hyötykasviyhdistyksellä onkin paljon valikoimissaan. Tässä linkki nettikauppaan: Hyötykasviyhdistys

Minkälainen satovuosi teillä on tänä vuonna?






4 kommenttia:

  1. Luonnonmukaisesti täälläkin viljellään ja se väliin näkyy sadossa. Mansikoista tuli tänä vuonna ennätys-sato sekä marjapensaat pullollaan. Tomaattia, kurkkuja, salaatteja sekä yrttejä syöty paljon. Härkäpavun tuotto oli puolet pienempi kuin viime vuonna sekä perunat pieniä. Valkosipulia laitoin viime syksynä ekaa kertaa ja keväÄllä loput kynnet, ne kasvoivat hyvin. Juureksia tulee mutta aika pientä johtuen varmaan kesän kuivuudesta. Mutta ensi keväänä taas uusin kujein, kasvatus kun on vaan niin kivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Useinhan se on juurikin noin, että osa kasveista ei tuota tiettynä vuonna kovin hyvää satoa kun taas toiset sitten sitäkin enemmän. En ole itse viljellyt valkosipulia, mutta sen kasvatus kyllä kiinnostaisi, täytyypä kokeilla sitä vaikka kasvimaan reunuskasviksi, sehän karkoittaa myös tehokkaasti tuholaisia :)

      Poista
  2. Heippa!
    Suuriksi kasvoivat minunkin kesäkurpitsani, mutta eivät ne yli-isoina pilalla ole. Lisäksi säilyvät joitakin viikkoja hyvin kellarissa. Niistä isoista saa aivan ihanaa kurpisasosekeittoa. Kuoriessa on vaan oltava varovainen ettei klimso käsiään. Ja sitten kun on tarpeeksi syöty keittoa voi loput käyttää kurpisahilloon tai sosetta se oikeastaan on. Omenia, sitruunaa, porkkanaa laitoin vaihtelevasti sekaan ja hillosokeria vain puolet suositellusta määrästä. Pienet purkit piripintaan ja kansi kuumana päälle. keittelin vissiin 30 litraa en tosin samana päivänä enkä viikkonakaan. parin viikon tekeytyminen ja herkku on valmis ja monikäyttöinen.

    VastaaPoista