10.6.2018

Huvilatunnelmaa



Olemme suunnitelleet, että tänä kesänä emme lähde Pömpelistä mihinkään juhannuksena.
 Kun pöydällä on uusi kesäinen vahakangasliina ja kasvimaalla on tulossa  uutta perunaa juhannukseksi ei tunnu siltä, että lomatunnelmaa pitäisi lähteä etsimään oman pihapiirin ulkopuolelta.  Pömpelistä on tullut meille sekä talvi- että kesäkoti :)  Kun talo oli keskeneräisempi siitä kaipasi myös eri tavalla lomaa, nyt hommat ovat jo niin pitkällä että olen oppinut nauttimaan vaan olemisesta ilman että työlista heti kummittelee mielessä. 







Pömpelissä sisällä on tällä hetkellä entistä enemmän rentoa vintage-tyyliä. Ostin Fine Nordic- nettikaupan alennusmyynnistä uuden vahakangasliinan ja olen myös tehnyt kirppareilta kaikenlaisia hankintoja. Ihanan vanhan teepurkin löysin Karjaan kirpputorilta.




Vähän aikaa sitten löysin myös nettikirppikseltä ison emalikattilan, joka on tosi hyvässä kunnossa. Ajattelin ensin, että käyttäisin sitä lankojen värjäämiseen, mutta se onkin niin hieno, että en taida raaskia.




Keväällä leikatut pelargonit kukkivat nyt tosi runsaasti. Kesällä valoa riittää  pelargonille hyvin myös salissa. Ostin Fine Nordicista myös salin sohvalle uuden haalean vaaleanpunaisen puuvillatäkin, sekin tuo kivaa rentoa huvilatunnelmaa kotiin. 







 Aurinkoista alkukesää kaikille Pömpelin lukijoille, blogissa saattaa olla nyt hieman hiljaisempaa, mutta Instagram kulkee mukanani sekä kotona että kesän reissuilla. Tässä linkki: Kruunun Instagram. Tervetuloa seuraamaan meidän puuhia myös sinne!


17 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä ihanalta. :)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut <3

      Poista
    2. Todella kaunista. Kiitos, olen löytänyt blogin, joka todella inspiroi. T o d e l l a ihania interiöörejä olet luonut. Kysymys, millä sävyllä / tuotteella tuon hirsiseinän olet käsitellyt? Etsin kellastuneisiin hirsiin vastaavaa. Vahalla testasin, mutta oli katastrofi.

      Poista
    3. Hei Sanna, kiitos kauniista sanoistasi <3 Hirret on käsitelty tuotteella, jonka valmistus on jo lopetettu :( Se on ekologinen kalkki-kaseiinimaali Country french.

      Poista
  2. Kyllä on kaunista. Juuri noin kannattaa toimia, jos ei tunnu tarpeelliselta lähteä lomailemaan muualle. Ehkä senkin aika joskus tulee, joten kannattaa jättää muualle lähtö sitten siihen hetkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä myös matkustelusta, sekin on ihanaa, mutta ei siksi ettei kotona jaksaisi olla :D

      Poista
  3. Onpas niin kaunista huvilatunnelmaa sun kuvissa. Aurinko niin valaisee ja häikäisee tuota upeaa puulattiaa.

    VastaaPoista
  4. Ihania yksityiskohtia ja kotoisaa tunnelmaa♥

    VastaaPoista
  5. Anonyymi11.6.18

    Kaunis tunnelma! Millä sävyllä teillä on hirtet käsitelty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hirret on maalattu hengittävällä kalkki-kaseiinimaalilla, jota ei enää valitettavasti valmisteta. Sävy on harmahtava ja hieman läpikuultava :)

      Poista
    2. Anonyymi12.6.18

      Kiitti vastauksesta. Harmi kun ei enää valmisteta. Olen ihaillut tuota hirsien sävyä kuvissasi usein kun miettinyt hengittävää väriä omaan hirsitaloon. Kaunis talo teillä!

      Poista
  6. En minäkään tuolta mihinkään lähtisi. Niin kaunista!

    VastaaPoista