31.12.2016

Rauhallinen juhla


Pömpelinmäellä otamme uuden vuoden vastaan rauhallisesti, luonto nukkuu, maisema on hiljainen ja uusi vuosi on alkamassa.


Koirat eivät pelkää raketteja, mutta meille tuntuu silti sopivan paremmin rauhallisempi uuden vuoden juhlinta kuin mikään karnevaalitunnelma. Sytytämme tulet paljun kamiinaan ja alan valmistaa blinitaikinaa. Teen blinit tattarijauhoista ja tällä kertaa meidän on tarkoitus hakea blinien päälle suolakurkun, smetanan ja sipulisilpun kanssa graavattua siikaa.


Olen jo kerännyt enimmät joulukoristeet komeroon, mutta joulukukat tuovat vielä väriä kotiin.


Kun vuosi kääntyy uudeksi tuntuu jo hyvältä raivata kotia raikkaammaksi ja järjestellä tavaroita siististi.


Sain joululahjaksi toivomani pilkullisen vahakangasliinan. Vahakangasliinat tuovat aina mieleeni järkevän ja hyvän huushollinpidon ja juuri sitä fiilistä kaipaankin nyt meille Pömpeliin.


Uusi vuosi alkaa minulla töissä kahden uuden suunnittelukohteen kanssa, kaksi kaunista vanhaa taloa saa sisätiloihinsa uutta väriä ja kalustusta. 

Vuodesta 2017 toivon tasapainoista, nyt mitkään suuret yllätykset ja mullistukset eivät tunnu erityisen tervetulleilta. Enemmänkin toivon rauhallista jatkuvuutta ja olemassa olevien hyvien asioiden pysymistä elämässäni. 

Hyvää ja toiveiden mukaista uutta vuotta myös teille kaikille blogin lukijoille!


17 kommenttia:

  1. Hyvää, rauhallista uutta vuotta Pömpeliin! Kaunis vahakangas.

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis tunnelma. <3
    Ihanaa Uutta Vuotta teille!

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta♥♥

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja seesteistä! Kelpaa uuden vuoden tulla, kun on noin kiinnostavia projekteja työn alla. Kaikkea hyvää siis alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi, joka päivä saan kyllä herätä kiitollisella mielellä, kotitalo on suurinpiirtein valmis ja töitä riittää :)

      Poista
  5. mikä ihana seesteisyys!! meidän värikylläisyys on välillä niin...varsinkin kun katson näitä kuvia, mutta minkäs teet kun olen tälle tielle joskus lähtenyt, onneksi Hangon pikkutalossa on vaaleita pintoja :) Hyvää uutta vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, minä kaipaan myös välillä värejä ja meillä onkin osa huoneista aika värikkäitä, esimerkiksi alakerran vaaleanpunainen pupuvessa ja kodinhoitohuone, jossa on punainen Toile de Jouy -tapetti. Mutta toisaalta minulle riittää, että muutamassa huoneessa on enemmän värikkäitä pintoja.

      Poista
  6. Kiitos niin upeasta blogista Sinulle <3 Ihanaa, upeaa ja antoisaa vuotta 2017 koko perheellesi.
    -Sanna

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja seesteistä <3 Vahakangas pisti myös silmääni. Mistä olet löytänyt näin kauniin kuosin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahakangas löytyi edullisesti Etolan verkkokaupasta :)

      Poista
  8. Hei
    Kysyisin sohvalla lepäävistä valkokarvaisista stressinpoistajista. Mainitsit kerrran, että ovat saapuneet teille isoina poikina. Meilläkin on villakoira harkinnassa, joten kiinnostaisi oletteko saaneet koirat jonkin välityspalvelun kautta vai ihan vain sattuman kauppana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Suosittelen kyllä lämpimästi aikuisia villiksiä <3 Minulle on tullut koiria sekä tuttujen että Facebookin villakoiraryhmissä olleiden ilmoitusten kautta. Facebookin villakoiraryhmiin voi hyvin itsekin laittaa ilmoituksen, jossa kertoo etsivänsä aikuista kotiatarvitsevaa villistä. Myös Villakoirakerhon nettisivuilla on välillä ilmoituksia kotiaetsivistä aikuista ja sitten on vielä Villakoira-rescue sivusto, jossa myös on ilmoituksia :)

      Poista
  9. Anonyymi16.1.17

    Hei Heidi!mistä olitkaan hankkinut sen ihanan pilkullisen pöytäliinan?Itse olen hulluna kaikkiin pilkkuihin ja palloihin.Sitten mulla oli asiaa vielä koskien sitä toile de jouyn tapettia 1663.Onko se tapetti tosi vaalea sävyltään?sitten olisi se 1668,onkohan se vaalea?Kertoisitko mielipiteesi.mutta kävisiköhän harmaan kanssa hyvin yhteen just se 1663?Menen vielä liikkeeseen katsomaan värit kunnolla koska tietokone/kamera kuvat eivät anna oikeutta väreille.haluaisin silti kuulla sinun mielipiteesi.Tanja

    VastaaPoista