21.11.2016

Joulukukkia


Pömpelinmäelle on tulossa tänä jouluna entistäkin enemmän juhlaväkeä kun saamme vieraaksemme myös isomummin ja isoukin Kuopiosta.  Tuntuu, että tänä vuonna minulla on myös erityisen paljon innostusta valmistella joulua. 

Minusta on ihanaa suunnitella joulun koristuksia ja herkkuja ja tänä vuonna olen erityisesti miettinyt joulunajan kukkakoristeiden suunnittelua. 

Joulupöydässä olen ajatellut käyttää vaaleita jaloleinikkejä. En ole aiemmin toteuttanut joulupöytään koristeita leikkokukista, mutta nyt olen hyvin innostunut tuomaan juhlapöytään myös kukkia.
Olen myös istuttanut joulua varten erilaisiin kippoihin ja kuppeihin sipulikukkia.




 Kaikilla lajeilla tuntuu kuitenkin olevan erilaiset hyötämisohjeet, joten en ole tällä hetkellä tosiaankaan varma saanko sipuleista kasvamaan mitään. Totta puhuakseni en edes ihan tarkkaan muista mitä sipuleita meille tulikaan Hollannin kukkatukusta.

Olen pitänyt sipuleita ensin viileässä ja pimeässä pari kuukautta, mutta koska sipuleita ei ole esikäsitelty kukinnan aikaistamiseksi, olen ajatellut että nautin näiden sipuli-istutusten ulkonäöstä vaikka kukkavarsia ei alkaisikaan näkyä :)

Lukisin kuitenkin  tosi mielelläni vinkkejä teiltä, joille tämä on jo tuttua puuhaa!


Ostin myös Plantagenista muutaman pienen valkoisen hyasintin, jotka istumme yhdessä tytön kanssa kahvikuppeihin ja sammaleen kanssa saviruukkuihin. Olen hyasintin kukille allerginen, joten heti kun kukat aukeavat, siirrän ne ilahduttamaan sisääntulijoita kuistin puolelle. 


Minulla on myös kuistilla odottamassa lisää sammalta, joita voin käyttää myöhemmin joulun asetelmissa yhdessä kukkien kanssa.




8 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä kaunista ❤ lista-asiaa olisin kysellyt, että onko teillä samanlaiset malliltaan jalka- ja ovenpielis/ikkunanpielilistat? Pitäisi omaankin taloon alkaa listojen mallia miettimään, että pääsisi laittamaan niitä paikalleen.

    VastaaPoista
  2. Hei, Kuvassa näkyvää joutsenkaulalistaa on käytetty meillä paljon, sekä lattia- että ikkuna- ja ovilistoina.

    VastaaPoista
  3. Nyt kun lumet ovat sulaneet niin voisi tuota sammalta vielä hakea asetelmiin. Mietin vaan onkohan kauhean märkää mutta pitää kuivattaa. :)
    Meillä on amaryllis ja muutama hyasintti. Niin kauniita joulukukkia kaikki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me haettiin sammalta ihan sateisena päivänä, mutta parissa päivässä se kuivui kuistilla ihan kuivaksi :)

      Poista
  4. Meillä on vasta yksi amaryllis, mutta kukkia pitää laittaa jouluksi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juuri amaryllikset kuuluvat myös ehdottomasti jouluun <3

      Poista
  5. Nättiä! Olisi tosiaan ihana kutsua isokin joukko sukua jouluksi, kun vain olisi tilaa. <3 Suuresta talosta haaveillessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä joulu on ensimmäinen kun meille tulee kerralla syömään näin paljon vieraita. Ihanaa suunnitella joulua niin, että kaikilla vierailla olisi hyvä ja tervetullut olo :)

      Poista