31.1.2016

Samaan aikaan alakerrassa


Olemme nyt ylhäällä tyhjentäneet aulan suuremmista tavaroista ja kantaneet puutavaran valmiiksi ylös. Muutimme vielä yläkerran aulan uuden seinän rakennetta yksinkertaisemmaksi, ja nyt seinään on tulossa rungon lisäksi  pelkästään tasapintainen vaneri molemmille puolille ja siihen tapetti. Tilasin myös Spoonflowerilta tapettinäytteitä iloisista pastellinsävyisistä kukkatapeteista ja nyt vaan odotellaan Amerikasta lähetystä.

Sillä välin kun yläkerrassa rakennetaan on alakerrassa saliin siirretty aulasta ylimääräisiksi jääviä huonekaluja. Teen tavarahankintoja yleensä vain silloin jos todella tarvitsemme jotain ja lisäksi olen aika nopeasti laittamassa sellaista tavaraa eteenpäin, joka ei tunnu enää tarpeelliselta. Tämä on johtanut siihen, että meillä enemmänkin niukasti kuin tungokseksi asti huonekaluja. Yläkerran mööpelit siis ovat tervetullut lisä alakertaan ja tuntuu tosi kivalta etsiä niille paikkoja. 


Verhoilua odottava raidallinen Howard-nojatuoli ja sen pellavaisella irtohupulla päällystetty rahi pääsivät täydentämään salin pientä Howard-sohvaa. Nyt salissa riittää istumapaikkoja ja koira saa rauhassa löhöillä lempipaikallaan puusohvassa. Puusohva on selvästikin koiran mielestä talon paras paikka, onhan siinä mukavia tyynyjä ja sohvalta näkee salin lisäksi sekä keittiöön että eteiseen. 


Balusteriselkäinen karmituoli on myös siirtynyt takaisin keittiöstä saliin, se on mielestäni yllättävän  hyvä pari massiiviselle ja tummalle puusohvalle.


Puulaatikko on siirtynyt Howard-sohvan vierelle, ja toimii nyt pienenä sivupöytänä. Aiemmin salin kalusteet menivät sattumalta niin, että toiselle puolelle salia olivat joutuneet kaikki puupinnalla olevat ja sitten maalatut tai verhoillut kalusteet olivat toisella puolella. Nyt yläkerran kalusteiden invaasion jälkeen järjestys muuttui niin, että värit ja pinnat ovat tasapainoisemmin sekaisin.

Siihen nähden, että sali on kalustettu kokonaan edullisella kierrätystavaralla, olen sen tunnelmaan ja ulkonäköön aika tyytyväinen.  Kun sisustusta ei ole ostettu uutena kaupasta, on siinä aina pientä ristiriitaa ja sattuman tuomaa yllätyksellisyyttä. Vaikka mietin tarkkaan jokaista hankintaa, luotan yleensä intuitioon ja olen usein huomannut miten olen kaikkein tyytyväisin niihin hankintoihin jotka tuntuvat heti juuri oikeilta meille ja joihin olen jostakin syystä todella ihastunut heti ensi näkemältä. 

Tällä hetkellä salissa on minusta hieman ranskalaista maalaishenkeä. Samettityynyt, vaalea pellavansävy, rokokootyyliset tuolit ja tietysti valkoinen isovillakoira tuovat charmia suomalaiseen hirsitaloon :D

Howard-nojatuoliin haluaisin yksivärisen irtohupun, mutta nyt kun yläkertaan tulee uusi huone ja sinne tarvitaan kaikenlaista tapeteista ja listoista lähtien, saa nojatuolin uudistus vielä odottaa.


Yläkerran aulasta on nyt tulossa alakertaa värikkäämpi ja sinne myös näyttää päätyvän enemmän 1900-luvun alun kalusteita kun taas alakerrassa on enemmän antiikkia ja harmonisia sävyjä. 

14 kommenttia:

  1. Kuvia katsellessa ajattelin heti tuota ranskalaista maalaishenkeä. Edelleenkin voin vain todeta, että kaunista on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että sinullekin välittyi kuvista ranskalainen tunnelma :D

      Poista
  2. On kyllä ihanan harmonisen näköistä! Muuttaisin heti! Odotan innolla kuvia uudistuneesta yläkerrasta ja erityisesti tapeteista. Mukavaa sunnuntaita!
    Kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia on kyllä tulossa kunhan päästään rakennuksessa alkua pidemmälle :)

      Poista
  3. On kyllä niin ihanan näköistä teillä ja vielä tuo koiruus! <3
    Meillä neljä samaa rotua olevaa ihanaa nelijalkaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutusterveiset teidän haukuille <3

      Poista
  4. Viisaita ajatuksia. Kannatan myös sisustuksessa intuitiota, en liian orjallista ja virallista sisustussuunnitelmaa.

    Ihana kynttelikköasetelma olohuoneen pöydällä!

    VastaaPoista
  5. Vanhoissa tavaroissa on aina se metsästyksen jännitys ja tietysti usein vielä kaupanteon jännitys tinkaamisineen siihen päälle :)

    VastaaPoista
  6. Oih, täytyi selata kuvat monta kertaa. Löytyi niin paljon kauniita huonekaluja ja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukavaa, että tykkäät <3

      Poista
  7. Aivan upean näköistä ❤️

    VastaaPoista