11.8.2015

Yrttejä ja kasvilavan antimia



Loppukesän päivinä Pömpelissä kerätään puutarhan ensimmäisen kesän satoa ja tutustutaan lähitienoon luonnonkasveihin. 

Yrttipenkissä on mäkimeirami innostunut kasvamaan nyt paksuina puskina. Keväällä istutetut muutaman varren taimet ovat moninkertaistaneet kokonsa. Perustin yrttipenkin laihalle ja lannoittamattomalle paahteiselle rinnetilkulle, jossa humusta ei ole maanpinnassa nimeksikään. Tällaisen kasvupaikan pitäisi olla ihanteellinen useimmille yrttitarhani kasveille.

Yrttimaalle istutin laventelia, salviaa, rosmariinia, timjamia, ruohosipulia ja mäkimeiramia. Kaikki ovat ensimmäisen kesän jäljiltä hengissä ja pääasiassa näyttävät hyvinvoivilta. 

Lisäksi yrttimaalle on luonto itse kyvänyt metsävadelmaa ja ihanan pienen villin mustaviinimarjan taimen, joita olen nyt huolella hoivannut. Nyt elokuussa yrttimaan vadelman taimet ja mustaviinimarja saivat hevosenlantaa ja mustaviinimarja myös ympärilleen hieman turvetta. Kunpa vadelmat ja viinimarja juurtuisivat hyvin ja täyttäisivät ensi kesän aikana yrttipenkin tyhjät kolot. 

Yrttipenkin muiden asukkaiden olen antanut vielä tänä kesänä kasvaa pääasiassa rauhassa, mutta mäkimeiramia on riittänyt jo kerättäväksi ja kuivattavaksi asti. Olen kerännyt mäkimeiramia mausteeksi.



Luonnosta olen kerännyt nyt uusia vadelmanlehtiä ja mäkikuismaa. Käytän kasvien tunnistukseen useampaa kasvikirjaa. Kuvassa melko suppea, mutta hyvin selkeä Pelle Holmbergin ja Marie-Louise Eklöfin Mauste- ja terveyskasvit luonnosta -opas. 


Mäkikuismaa käytetään perinteisesti "sielunvaivojen" hoitoon ja kukista ja lehdistä voi valmistaa rauhoittavaa ja mielialaa nostattavaa teetä. Mäkikuisma on vaikutuksiltaan voimakas yrtti ja sen käytössä tuleekin olla maltillinen ja selvittää sen sopiminen esimerkiksi muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa. 

Vadelmanlehtiä käytän myös teehen, vadelmanlehti on perinteinen naistenyrtti, jota on suositeltu kansanperinteessä odottaville äideille ehkäisemään keskenmenoja ja meille muille naisille kaikenlaisten naistenvaivojen hoitoon. 

Kasvilavassa meillä tuottavat satoa nyt kesäkurpitsat. Myös jättikurpitsa kukkii ja kurpitsoiden alkuja näkyy jo, mutta pyöreät kesäkurpitsat ovat jo valmiita syötäviksi. Tämä on hyvin pehmeänmakuinen ja aika makea lajike. Yritän kerätä kesäkurpitsat mahdollisimman aikaisin, jotta maku olisi vielä mahdollisimman raikas ja rakenne hyvä. Tällaisena sateisena kesänä muutama kesäkurpitsan alku ehti meillä mädäntyä, mutta kun aloin poistaa kukat heti kukinnan jälkeen, ne eivät enää pitäneet kurpitsoita turhaan märkinä ja loppusato näyttää pelastuvan. 






4 kommenttia:

  1. Voi kuinka haaveilen omasta Vasikkasaaren yrttitarhasta aina kun täällä sinun blogissa vierailen :) Ehkäpä sitten joskus....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että blogini auttaa inspiroitumaan, itselleni kaikki ihanat rakennus-, vanhan kunnostus ja puutarhablogit olivat kullan arvoisia kun suunnittelin omaa taloa.

      Poista
  2. ihanaa löytää joskus joku uus ihana blogijosta ei oo ennen kuullutkaan....teillä on niiin kaunis koti-ja valmisteilla oleva gaardeni!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milla! Hyvä, että löysit, oma blogisi on ihana uusi löytö minulle! :)

      Poista