18.8.2015

Villiniitty


Pihan takaosan niitty on alkunut pikkuhiljaa kasvaa. Luulin jo alkukesällä, että  talon takaosa jää kuivaksi hiekkaerämaaksi kun etupihan kylvönurmen jo kasvaessa vihreänä ei takapihalla näyttänyt tapahtuvan mitään. Kuitenkin taimi taimelta niitylle on kesänmittaan noussut pioneerikasveja ja nähtävästi myös joitakin itsekylvämiäni lajikkeita. Nyt ensimmäiset tulokkaat ovat jo lopettamassa kukintaa ja siemenkodissa kypsyvät uudet siemenet.



Meillä on tarkoituksena palauttaa tontin takaosa eli noin puolet 1700 m2 tontin alasta takaisin jonkinlaiseen luonnontilaan. Talon takana olisi tarkoitus saada tontin rajan ulkopuolelella oleva kallioniitty levittäytymään meidän pihalle ja ihan talon reunustalle asti. Avuksi olen kylvänyt aikaisin tänä keväänä maahan AhonAlun perinneniityn siemeniä. 

Niityn kasvattaminen pihaan ei vaadi oikeastaan muuta kuin hyviä hermoja, tuntuu tuskastuttavalta vain odotella hidaskasvuisten luonnonkasvien levittäytymistä kun nykyajan puutarhurina olen tottunut tehokkaasti itäviin ja nopeaskasvuisiin puutarhakasveihin. Kun muualla pihalla kuljetaan hevosenlantasäkit kainalossa ja lannoitetaan, kastellaan ja harataan rikkaruohoja, niin niityn puoleiseen pihaan on asennoiduttava täysin erilailla. On luotettava köyhän ja kuivan maan omaan voimaan. On pidettävä mielessä, että perinneniityn suuri vihollinen on liian innokas puutarhuri. 

Päivä päivältä kuitenkin tapahtuu edistystä, paljasta maata on koko ajan vähemmän näkyvissä ja jo nyt tulevan niityn lajikirjon runsaus ihmetyttää. Pienet ahomansikat ja aho-orvokit nostavat päätään ja nurmirölli levittäytyy harsona niiden ylle. Metsän puolella kultapiiskut levittäytyvät kohti pihaa.


Niityn puolelle on myös istutettu muutama omenapuun taimi. Omenanviljely kohtasi kuitenkin jo heti alkukesästä vastustusta kun heti istutuksen jälkeen metsästä hyökkäsivät kaikenlaiset omenapuiden tuhoajat. Jokaisessa taimessa oli oma tuhoajansa. Yhteen puista asettautuivat kirvat niin suurilukuisina, että oksat olivat pahimmillaan pelkkää käpertynyttä lehteä. Toiseen taimeen hyppäsivät tuomikehrääjäkoin toukat tekemään tuhojaan ja kolmannen taimen rungon ja uudet versot taas söi jänis. 
Nyt kuitenkin taimet ovat jo taas ihan hyvässä kunnossa ja alkukesällä menetettyjen lehtien tilalle on jo ehtinyt kasvaa monta uutta.


 Toiveeni meidän villiniitylle on, että loppusyksyn sadesäiden aikaan paljasta maata olisi jäljellä niin vähän, että lasten saappaat ja koiran tassut eivät enää siellä kukiessa uppoisi jatkuvasti syvälle mutaan. 

P.S. Pömpeli on siirtynyt nykyaikaan ja blogin postauksia voi seurata myös Facebookissa. Tässä linkki:

6 kommenttia:

  1. Kyllä noissa maisemissa silmä lepää :) ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana katsoa asmulla ilkunasta ulos kun enää ei näy pelkkää ruskeaa maata :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, vielä on paljon tehtävää (odoteltavaa), mutta ei piha enää onneksi näytä ihan joutomaalta.

      Poista
  3. Talonne on kertakaikkisen upea!!

    VastaaPoista