2.8.2015

Puuhia ulkona ja sisällä

Tähän viikkoon on kuulunut Pömpelissä paljon iloa valmiiksisaaduista töistä. Meillä on nyt oikea piha, poissa ovat viimeisetkin rakennustarvikkeet ja paljas multapiha. Kuvasin vielä viime hetkellä auringon laskiessa pihan nyt kun nurmi on leikattu ensimmäistä kertaa. 


Sisällä olemme käytelleet maalipensseleitä. Eteisen porraskomeron helmiponttipaneelit on nyt maalattu toisen ja kolmannen kerran. Maali on Uulan seinämaalia, vasta aloitettuani maalaamisen tuli mieleen, että olisikohan pitänyt valita tähän kalustemaali kun komeron ovea kuitenkin käytetään monta kertaa päivässä. Yritimme kuitenkin maalata erityisen huolellisesti ja ohuet kerrokset, ja ainakin nyt maali tuntuu pysyvän paneeleissa tiukasti.  Maalin sävy on sama helmenharmaa kuin porraskaiteessakin.



Seuraavassa kuvassa näkyykin sitten jo seuraava kohteemme. Keittiön hirsiseinät ovat puolessatoista vuodessa kellastuneet voimakkaasti ja nyt alkaa olla aika saada keittiöön tapettia. Todennäköisesti jätämme kuitenkin edelleen hirsiseinää johonkin kohtaan keittiötä näkyviin, mutta toivon kuitenkin keittiöön nyt pääasiassa hieman enemmän talon arkkitehtuurin mukaista klassista väristystä. 


Pieniä hankintoja on myös tehty. Veimme tänään pojan viettämään viimeisiä lomapäiviään merelle ukin ja mummin veneelle ja samalla pysähdyimme Kemiössä Tjuda Skolassa. Ystäväni Koti1898-blogista ei ole turhaan suositellut Tjuda Skolaa meille. Eniten ihastuin omenapuiden alla luonnonmukaisesti kengättömänä laiduntavaan hevoslaumaan ja oli hauskaa seurata miten pieni muhkea poni raaputteli pitkään ja antaumuksella kesäkarvaa pois omenapuun vinoa runkoa vasten. 

Ihan pelkkään henkiseen iloon ei kuitenkaan saaliimme jäänyt, vaan löysin meille myös vanhat myrskyhaat ikkunoihin. 


Lisäksi ostin meille taas yhden puulaatikon lisää. Eihän tällaisia lootia voi olla talossa koskaan liikaa :)


Puulaatikko, tai voihan tuota kai sanoa arkuksikin, on tavallista huolellisempaa puusepäntyötä. Lohenpyrstöliitokset on tehty tarkasti ja sisällä laatikossa on myös sivulokeron alla salaluukku, jonka seinässä on jopa puoliranskalainen peilikuvio. Voisikohan laatikko olla ollut matka-arkku tai sitten jonkun henkilökohtaisille tavaroille tarkoitettu? Siihen viittaisivat ainakin laatikon kaksi lukonpaikkaa ja  huolellinen työnjälki.

Myös lukkokilpi näytää aika juhlavalta ja kannesta näkyy hyvin miten tiheäsyisestä puusta laatikko on tehty.



 Myrskyhakojen ja laatikon lisäksi mukaan tarttui vielä 16 euron hintaan vanha lyhty. Tuntuu, että kaikista esineistä eniten ihastun aina niihin kaikkein ruosteisimpiin ja kolhuisimpiin.



 Nyt on Pömpelissä aika nauttia loppukesän lämpimänsävyisestä valosta ja tunnelmallisesti pimenevistä illoista. Tänään taidan sytyttää uuteen lyhtyyn kynttilän ja viedä sen tähtitaivaan alle loistamaan valoaan Pömpelinmäelle.

24 kommenttia:

  1. Kyl teijän talo on vaan niin kaunis, ja hienoksi ootte jo pihan saanut! Ja mitä löytöjä, kelpais meillekkin :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, itse näen lähinnä kaiken mikä on vielä kesken, täytyy välillä oikein keskittyä miettimään miten paljon ollaan jo saatu tehtyä :)

      Poista
  3. Kaunis vanha puusohva <3
    Muutenkin ihanan raikas kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusohva on ihan talon kuningatar, se on myös edullinen löytö nettikirppikseltä :)

      Poista
  4. Teillä on niin kaunis koti ja sisustus! Huokaillen kuviasi katselen ❤️

    VastaaPoista
  5. Näyttääpäs teillä jo pihalla hyvältä! Myös upean puulaatikon olet löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että piha näyttää jos sinustakin ihan inhimilliseltä :D

      Poista
  6. Tiedän talonne on valtavan kaunis. Tämän postauksen ensimmäinen kuva sai minut huokaisemaan ääneen. Ihana!

    VastaaPoista
  7. Niin kauniit nuo portaat <3 tuon tapaiset tahdon omaankin kotiimme sitten aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin aluksi, että tällaiset historiallisen mallin mukaan suunnitellut portaat olisi tosi vaikea tehdä, mutta eihän siinä lopulta mitään ihmeellistä ollutkaan :)

      Poista
  8. Komeasti seisoo talo kukkulalla upean pihan ympäröimänä! Minäkin hankin Tjudaskolasta Tori.fi:n kautta pari kivaa tuolia, mutten ole koskaan käynyt paikan päällä - tekisi kyllä mieli tehdä sinne retki. Upea laatikko ja sopii teille ihan täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä käymään, heillä on paljon vanhojen talojen kierrätystavaraa myynnissä ja kohtuulliset hinnat.

      Poista
  9. Tää on kyllä viimeisiäkin yksityiskohtia myöten täydellinen, näyttää valmiiksi jo vanhalta ja silti on uusi ja ehjä. Täydellistä. <3

    VastaaPoista
  10. Pömpelin takana kaunis nuori koivikko, nyt vast hokasin et talonne on mäel! nuo vanhat myrskyhaat sopivat hyvin kotinne henkeen. lapsuuskotini Viinasilta on rakennettu 1800-luvun loppupuolella, ikkunat puhalletusta lasista ja juur tuollaiset valkoiset myrskyhaat. löysin niitä myös kallioaitasta penkoessani hakoja Rauniopuutarhan oviin, saas nähdä tulenko laittamaan ne ikkunaluukkuihin, voivat ol niihin hivenen liian pienet.
    puuarkku löytö, sopii niin hyvin sivustavedettävän kaveriksi. vanhat lyhdyt lähtevät usein myös minun matkaani kirppiksiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, on hauskaa lukea vanhojen talojen asujien huomioita ja vertailuja meidän taloista!

      Poista
  11. Haastetta pukkaa sulle mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, otan haasteen vastaan :)

      Poista
  12. Ihana tuo teidän porrasaula... Hienot sävyt... Itse kipuilen lattian sävyjen kanssa, kun saneerauksemme lopuksi tehdään keskikerrokseen uudet lattiat. Olin unelmoinut parketin alla olevien lautojen kunnostamisesta, mutta monestakin syystä ne pitää purkaa ja rakentaa uusi lautalattia. Nyt sit on mietinnässä lautojen pintakäsittely. Huoh. Vaikeaa. Ihana blogi ja kaunis talo sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Prisca, vaihtoehtoja on kyllä niin monia.

      Minusta perinteinen suopakuuraus on melkeimpä kaikkein kaunein käsittely, riippuu tietysti paljon talon tyylistä miten se sinne sopii. Maaleissakin on onneksi nykyään tosi hyvin tarjolla valmiita perinteisiä sävyjä mistä valita :) Sain sisustussuunnittelijaystävältä hyvän vinkin kun valitsin talomme sisävärejä: kannattaa huomioida luonnonvalon sävy, joka vaihtelee aina ilmansuunnasta riippuen, esimerkiksi pohjoisen puolella valo on viileämpää ja tekee helposti lämpimistä sävyistä aika likaisen näköisen, kun taas viileät sävyt korostuvat kauniisti pohjoisen puolella.

      Poista