2.9.2014

Laura Ashley-tapettia ja muita kirppislöytöjä

Viime vuosina en ole kovin paljoa ehtinyt käymään live-kirpputoreilla, mutta tänään kävin aamulla ennen töiden alkua UFF:ssa ja vielä töistä tullessa Fidan Helsingin keskustan myymälässä. Fidassa ostettavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, esimerkiksi kaunista Arabiaa, vanhoja vierailukortteja ja koristeellisia aterimia. Uffessakin oli alennusmyynnit ja kuudella eurolla olisi saanut esimerkiksi hyväkuntoisia kukallisia täkkejä. Olen kuitenkin melko ronkeli paitsi uusien myös kierrätettyjen tavaroiden suhteen, yritän ostaa vain tarpeeseen ja olla haalimatta kotiin kaikkea kivaa mitä satun löytämään. 

UFF:sta ostin kunnollista tekoa olevan virkatun pienen tilkkutäkin, tämä on juuri sellainen, joka kuuluu talvisin jokaisen lastensängyn jalkopäähän.  Voin kuvitella, että tämän ohjeen otsikkona on ollut joskus käsityölehdessä "lämmin lastenpeitto" :) 


Fidasta ostin suuren nimikoidun ja pitsikoristeisen lakanan, jos raaskin, niin tarkoitus olisi tehdä tästä uuteen kotiin muutamat salusiinit ikkunoihin. Arvioin lakanan olevan 1900-l. alusta. Nimikirjaimet ovat sen verran koukeroiset, etten ole vielä saanut selville mitkä kirjaimet ovat kyseessä.


Löysin Fidasta myös kahdella eurolla posliinisen teesihvilän, olen etsinyt sellaista kissojen ja koirien kanssa alan liikkeistä, joten tosi hyvä löytö sekin :D

Paras löytö kaikista oli kuitenkin kaksi avaamatonta rullaa Laura Ashleyn tapettia. Tapetin malli on "Candy stripe". Tapetit eivät taida olla kovin uutta mallistoa koska etiketin tyyli on erilainen kuin nykyisin myynnissäolevien tapettien.


Tapettirullat maksoivat 5 e/kpl, luulen, että näillä tapetoidaan meidän yläkerran wc, tai onhan talossa vielä muutama muukin seinä, johon tällainen suloinen, vaaleanpunainen raita sopisi.

Aina kun löydän kierrätettynä jotakin tarpeellista, joka muuten olisi pitänyt ostaa uutena, tuntuu ihan kuin olisin laittanut rahaa pankkiin. Ja vaikka oma rahansäästökin on tietty kivaa, niin enemmän kuitenkin ilahduttaa ajatus siitä miten valitsemalla kirppistavaran uuden sijaan voin omalta osaltani hillitä maapallon kuormittumista. Uskon siihen, että pienet arjen teot ovat merkityksellisiä :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva kun tavaroilla on joku muu tarina kuin, että ostin uutena kaupasta :)

      Poista
  2. Mahtavia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! Mukavaa jakaa tämä löytämisen ilo teidän kanssanne!

      Poista
  3. Voi mitä löytöjä! Pitäisikin keritä käydä enemmän kirppareilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiksillä käydessä aina ihmettelen, että miksi en käy useammin, mutta arjen kiireessä se aina unohtuu.

      Poista
  4. Aivan ihania löytöjä! Tuo pitsilakana on tosi kaunis! Itsekin toivoisin löytäväni vastaavia pitsisiä liinavaatteita. Niistä voisi sitten tuunailla verhoja sun muuta, jos vain raaskii. Kirppareilla tulee noin kerran kuussa kierreltyä ja välillä tekee kivoja löytöjä. Se on kyllä tosiaan kuin rahaa pankkiin laittaisi, jos löytää käytettynä jotakin, mitä oikeasti tarvitsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että vanhojen liinavaatteiden hinnat vaihtelevat tällä hetkellä tosi paljon, tämä lakana maksoi muistaakseni 6 euroa, välillä olen nähnyt lakanoita myytävän yli 30 eurollakin. Huutiksessa on välillä myös edullisesti vanhoja pitsilakanoita myynnissä, mutta tuntuu, että kaikenkaikkiaan nämä ovat nyt melko muodikkaita sisustajien keskuudessa ja siksi hinnoissaan.

      Poista