30.8.2014

Patakaapin paluu vihreään




Meidän mukana on maailmalla kiertänyt vanha mäntypuinen iso patakaappi. Ostin sen aikoinaan Huutiksesta   ja tarkoitus oli viedä se appivanhempien vapaa-ajan asunnolle. Mutta kun sain kaapin meille kotiin, niin en raaskinutkaan siitä enää luopua. 

Edelliset omistajat olivat poistaneet alkuperäisen maalin ja kaappi oli vahattu mehiläisvahalla. Tilasin itse kaappiin Rakennusapteekista lukkokilvet, mutta muuten kaappi on ollut puupinnalla eiliseen asti. 

Kaapissa oli selvästi näkyvillä vanhaa vihreää maalia, ja uusi vihreä väri olikin itsestäänselvyys kun aloin suunnitella kaapin maalaamista uuteen kotiin muuttoa varten. 

Allaolevassa kuvassa näkyvillä myös nykyisen asuntomme "viehkeä" muovimatto, joka tosin on erittäin kätevä maalaushommissa, lattian suojausta ei nimittäin tarvita, koska mikään maali ei tartu siihen vaan maalauksen jälkeen roiskeet on helppo pyyhkäistä pois lattiasta :)


Kävin pari päivää sitten muilla asioilla Rakennusapteekista ja nappasin sieltä samalla mukaani Allbäckin salvian väristä pellavaöljymaalia. Olen ollut Allbäckin maalien laatuun erittäin tyytyväinen, olen maalannut niillä useita huonekaluja ja talomme ikkunat on myös maalattu Allbäckillä. 


Ennen maalauksen aloittamista mietin minkä verran pinnassa mahtaisi olla jäljellä joskus kymmenen vuotta sitten laitettua vahaa. Mutta vain parissa kohtaa huomasi, että maali ei jäänyt pintaan niin hyvin kuin muualle. Ilmeisesti kaappi on ollut meillä niin kovalla käytöllä, että siinä menossa eivät ole vahat pysyneet pinnassa :)

Maalaisin kaapin yhdessä 5-vuotiaan tyttäreni kanssa, kaapin maalaamiseen kului meiltä aikaa vain noin 15 minuuttia.

 
Allbäckin pellavaöljymaaleissa ei ole kuivikkeita tai ohennusaineita mukana, joten maalia kannattaa levittää hyvin ohuesti ja sitten odotella rauhassa kuivumista. Auringonvalo kuivattaa pellavaöljymaalin nopeasti, joten kuivumassa olevalle esineelle kannattaa antaa paljon luonnonvaloa. Alakuvassa patakaappi uudessa värissään juuri maalaamisen jälkeen, huomaa hyvin, että eri kohdat ovat imeneet maalia erilaisia määriä. Maalipinnan väri on kuitenkin jo nyt aamulla paljon tasaisemman värinen. Ei siis kannata pelästyä jos pellavaöljyllä maalattu pinta näyttää aluksi kirjavalta. 


18 kommenttia:

  1. Kyllä kannatti maalata...paljon on parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :D Täytyy kuvata vielä uudestaan sitten kun maali on kuivunut, mutta on tuo väri ihana jo nyt. Ja kyllä huomaa, että on alkuperäisen värin mukainen, vihreä sopii minusta kaapin tyyliin tosi hyvin.

      Poista
  2. Todella kaunis tuo salvian sävy! Täytyy sanoa kokemuksen rintaäänellä, että Allbäckin maalit ovat ihan eri luokkaa kuin Uulan; ovat miellyttävämpiä sivellä, kuivuvat nopeammin ja pinnasta tulee kauniimmin hohtava. Myös Gysingen maalit ovat uskomattoman laadukkaita, kestävät sellaisenaan lattiassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi myös kokeilla gysingen maaleja, moni on kehunut niitä ja värikartta näyttää tosi hyvältä.

      Poista
  3. Onpa kaunis lopputulos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, nyt ennen muuttoa on sellainen olo, että kaikki kalusteiden kunnostushommat pitää tehdä valmiiksi, että uusi koti olisi mahdollisimman kaunis.

      Poista
  4. Näyttää kyllä todella kauniilta tuossakin vaiheessa, kun pinta on vielä vähän epätasaisen värinen, joten e ikyllä yhtään haittaisi, vaikkei ihan tasoittuisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näyttää siltä, että jonkinverran sävyeroja jää näkyviin, mutta niin kuin kirjoitit, ei se mitään haittaa :)

      Poista
  5. Hieno kaappi ja hieno maali! Olenkin miettinyt, voiko vahattua huonekalua maalata uudelleen, mutta näköjään voi. Ei muakaan haittais, vaikka jäisi vähän epätasaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahattua huonekalua voi myös ensin hioa, jotta vahapinnan saa rikottua, ja maaliksi kannattaa valita juuri paksua öljymaalia, joka tarraa pintaan kiinni paremmin kuin ohuet vesiohenteiset maalit. Jos haluaisin tästä meidän patakaapista ihan tasaisen värisen, sen voisi maalata vielä kertaalleen uudelleen, mutta luulempa, että se on juuri hyvä näin :)

      Poista
  6. Kaunis vanha vihreä. Ja kyllä huonekalut, joista on maali kokonaan poistettu näyttää aika alastomilta. On nää jänniä nää eri aikojen trendit. 70-luvulla tyylihuonekaluihinkin oranssia ja myrkynvihreää kiiltävää maalia pintaan, sitten taisi 80- tai 90-luvulla olla tämä maalinpoisto, 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana maalattiin kaikki valkoiseksi. Nyt sitten aleetaan arvostaa vanhoja värejä, vanhoja pintoja, aitoja pintakäsittelymateriaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän tosiaan tuolloin on mietitty kun haluttiin vanhat puuhuonekalut puupinnalle, varmaan liittynyt jotenkin country-muotiiin, että vanhoistakin kalusteista on haluttu männynvärisiä. Nyt kun mietin niin meilläkin suurin osa vanhoista huonekaluista on ollut ostohetkellä puupinnalla, joten tosi yleistä se maalinpoisto on silloin tainnut olla.

      Poista
  7. Kylläpä tuli upea täydellisellä värivalinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä aina voi luottaa siihen, että alkuperäinen väri on paras :)

      Poista
  8. Kaapista tuli tosi hienon näköinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmettelen miksi en aiemmin ole saanut aikaiseksi maalata sitä, kun nyt se on paljon parempi :)

      Poista
  9. Mukava tuo vihreä. Nostalgiaa. Maalla kotona keittön kalusteet olivat juuri tuon väriset pitkiä penkkejä myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös nähnyt kokonaisia vanhoja kalustuksia, jotka maalattu kaikki vihreällä :)

      Poista