29.3.2014

Värivalintoja, savupiiput ja avorännit

Olen viime päivinä tutkinut värikarttoja ja yrittänyt tehdä alakertaan huonekohtaisia värivalintoja. Salissa, eteisaulassa ja lasikuistilla alkaa olla kussakin värit selvillä, tosin ainakin pari sävyä ovat sellaisia mitä pitää testata paikanpäällä. Suurin jännitysmomentti on haaveilemani vihreä lattia eteisaulaan ja/tai kuistille. Ystävättäreni vanhassa kauniissa talossa on Uulan Kaislalla maalattu lattia, joka on minusta ihan täydellisen vihreä. Värimallissa kuitenkin Kaisla näyttää lähinnä synkän harmaalta, täytyy siis toivoa, että Kaisla on meidänkin talossa yhtä kauniin värinen ja oikeasti vihreä niin kuin ystävälläni.



Lainasin Museoviraston kirjastosta Lars Sjöbergin kirjoja, joiden värimaailmaan voisin muuttaa asumaan. Niistä on siis hyvä ottaa mallia omaan kotiin :)

Nostelimme tänään aamulla miehen kanssa loput ikkunanpokat paikoilleen,  tai oikeastaan minä kävelin lasten kanssa metsässä etsimässä läheisen puron "alkulähdettä" ja mies teki pää hiessä hommia talolla. Koko perhe kun menee talolle töihin niin sehän tarkoittaa todellisuudessa sitä, että toinen vanhemmista vahtii lapsia ja toinen tekee töitä. Ja meillä ainakin toistaiseksi mies on meistä se skrodempi ja siksi sopivampi nosteluhommiin. 

Isoin kaikista pokista ei kuitenkaan liikkunut mihinkään ilman kahta kantajaa. Iso poka kuuluu kuvassa näkyvän päädyn yläkerran ikkunaan. Se on meidän hätäpoistumistie, joten se piti toteuttaa kokonaan aukeavana. Onneksi puuseppä onnistui kuitenkin tekemään ikkunasta aika samannäköisen kuin talon muista ikkunoista, joten ikkuna ei juuri pistä silmään talon julkisivusta.



Ikkunoista on enää asentamatta lunetit ja kellarin pikkuikkunat.

Talosta on riisuttu jo telineet, ja katolle on saatu monenlaista härveliä. Piipuissa on vielä jätesäkit suojana, piipuista tulee punaiset, vaikka nyt näyttää tuo musta värikin ihan hyvältä. 

Rännien suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota, halusimme vanhanmalliset avorännit ja syöksytorven avoimet suppilot. 

Lasikuistin kattokin alkaa hahmottua. Kuistilla oli muuten tänään jo ihan keväisen lämmintä kun aamuaurinko paistoi suoraan sisään.



Keväistä viikonloppua kaikille blogin lukijoille!

16 kommenttia:

  1. Huokailen vain. Kaunis talo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) mukava kuulla, että pidät meidän talosta! Minusta on hauskaa, että talo on eri näköinen eri suunnista, lasikuistin puolelta se on aika perinteinen perustalo ja alarinteen puolelta taas hieman kirkkomainen kun on tuollainen korkea pitkä seinä ja ikkunarivistö.

      Poista
  2. Aivan ihana tuo teidän talonne. Niin sopusuhtainen ja kaunis. Uskon, että sinun silmälläsi myös sisätiloista tulee kauniin harmonisia ja hyvä, että käytät aikaa kunnolla noihin sävypohdintoihin. Se on melkeinpä kaiken a ja o.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi, taidat muuten olla yksi pitkäaikaisimmista blogini seuraajista :) Mukavaa, että olet ollut mukana näin pitkään!

      Täytyy yrittää käyttää harkintaa värien kanssa, nyt tekisi mieli vaan tehdä nopeita päätöksiä, että päästään eteenpäin, mutta pakko yrittää rauhoittaa mieli ja tehdä värikokeiluja rauhassa niin että sopivat sävyt löytyvät.

      Poista
  3. On se niin kaunis :) Väreistä puheen ollen, oletko jo päättänyt/kertonut ulkovärin?
    Ja kiitos toivotuksesta - viikonloppu oli tosiaan todella keväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :)

      Ulkoväriä en ole vielä päättänyt, sain kyllä arvonnassa hyviä ehdotuksia, joiden pohjalta olen valinnut muutamia värej, joita aiomme kokeilla talon seinään, ja niistä toivottavasti löytyy sitten se oikea.

      Poista
  4. Ihana talo, huolella suunniteltu. Mistä löysitte tuollaiset perinteiset rännit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oiva mukavasta kommentista! Rännit on koottu osista, jotka löytyivät ihan tavallisesta peltituotteiden tukkukaupasta. En tiedä tukun nimeä, mutta voin kysyä sen isältäni, joka kävi peltisepän kanssa siellä ostoksilla. Uskoisin, että pyytämällä niitä saa tilattua melkein mistä vaan liikkeestä, jotka toimittavat rännejä. Suppiloita ei tosin ollut varastossa kuin pieni määrä, mutta tilasivat meille niitä lisää.

      Poista
  5. Kaunis, aivan valtavan kaunis talo!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1.4.14

    Yep. On tosi komia. Talo siis. Oikein harmittaa, ettei itse ees oikein tullut harkittua hirsitaloa. Mut on se kiva, kun kaunedelle on tilaa nyky-rakentamisessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista :)

      Poista
  7. Alakerrasta tulee varmasti aivan fantastisen valoisa - ja lunetit katolla ovat kyllä aivan piste i:n päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että ikkunat tuovat talon sisätiloihin kauneutta niin, että muuten sisustus voi olla aika rauhallinen.

      Poista