29.11.2013

Puusauna


Lähipäivinä sekä Jäkälä- että Koti1898-blogeissa on kirjoiteltu sauna-asioista. Siispä päätin itsekin kirjoittaa meidän tulevasta saunasta.

Pihasauna olisi tunnelmallinen, mutta kaavassa määritelty talon paikka on keskellä tonttia, eikä luontevaa tilaa pihasaunalle oikein ollut. Myös erillisen rakennuksen kustannukset olisivat helposti nousseet liian korkeiksi. Epäilimme myös kuinka usein pihasaunaa olisi pystynyt lämmittämään miehen ollessa työmatkoilla, en vielä pariin vuoteen voi jättää lapsia keskenään sisälle siksi aikaa kun itse lämmittäisin saunaa. Myöskään iltaisin urheiluharrastusten jälkeen ei ehkä olisi mukava kulkea edestakaisin talolta saunalle saunaa lämmittämässä. Toisaalta pihasaunan lämmitys voisi olla tietynlainen erityistapahtuma, jolloin saunan tunnelmaa osaisi myös arvostaa. Tiedän kuitenkin, että meille on tärkeää päästä saunaan myös arkena, ja että saunaa voi lämmittää samalla kun puuhaa muita kotiaskareita.

Perinteinen tapa sijoittaa sauna erilleen asuinrakennuksesta on kyllä monella tapaa järkevä: saunapalo ei samalla tavalla uhkaisi asuintiloja, eikä vesiä tai kosteutta pääse asuinrakennukseen. Tässä nykyajan menossa ja meidän perheen todellisuudessa vaan ei pihasauna ole hyvä ratkaisu.

Hieman mietintää aiheutti myös valinta sähkö- ja puukiukaan välillä, sähkökiuas on niin helppo ja nopea, mietin juuri niitä monia iltoja kun olen lasten kanssa kolmistaan kotona, ja olisi vaan mukava kapsahtaa saunan lauteille ilman vaivannäköä.  Sähkösaunan suuri energiankulutus kuitenkin painoi vaakakupissa enemmän kuin vaivattomuus ja samoin tärkeitä kriteerejä olivat meille myös puusaunan tunnelma ja löylyjen pehmeys.

Päätimme sijoittaa saunan talon keskelle siten, että lämpöenergia tulisi hyödynnettyä. Puukiuas sijoitetaan samaan hormiin salin kakluunin kanssa. Meille ei tule erillistä takkahuonetta, vaan kylpyhuoneesta on ovi saliin, jossa voi saunan jälkeen istua kakluunin edessä. Kylpyhuone on käytävämallinen, toisessa päädyssä on ovi saliin ja toisessa päässä ovi kodinhoitohuoneeseen ja kodinhoitohuoneen kautta pääsee myös ulos takapihalle.

Sanoimme arkkitehdille, että sauna ja kylpyhuone saavat olla pienet. Puhuimme siitä, että mikään koti-spa ole meidän juttu, vaan kylpytiloissa arvostamme järkevyyttä ja tilansäästöä.

Saunan tyylin esikuvia ovat vanhat saunat, joissa on leveät jalalliset lauteet, siis sellaiset parvimalliset. Haluaisin lauteet jostakin leveästä laudasta ja seiniin myös leveää puupaneelia. Kiuas saisi olla myös sellainen ihan perinteisen mallinen, nykyään melkein kaikissa puukiukaissa taitaa olla läpinäkyvä luukku, niin että tulta voi sieltä ihailla.  Saunan valaistus saa olla hyvin hillitty, vain sen verran valoa, että saunassa voi turvallisesti liikkua.

Hauskaa odotella miltä oma pieni puusauna sitten valmistuttaan tuntuu. 
Toivottavasti saadaan hyvät löylyt :)

6 kommenttia:

  1. Meillä oli suvilalla muistaakseni Kota-merkkinen kiuas, joka oli kertakaikkiaan palanut loppuun. Me ostettiin uusi samanlainen, mutta vanhassa oli ihana oranssi kolhiintunut ulkovaippa, jonka sai yläkautta pujottamalla pois. Me pujotettiin se vanha kolhuinen uudelle kiukaalle eli kiuas näyttää ihan samalta kuin ennekin. Ainoa ero on, että siinä vanhassa oli umpiluukut, uudessa lasia.

    Mä tavallaan haluaisin tummaksi petsatun saunan, mutta asuntomessuilla on nyt myös niitä uusia ihan vaaleita, joissa on leveät laudelankut. Sellainenkin olisi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta tuo teidän kiuas! Saunan värityksestä en muistanutkaan kirjoittaa, haluasin, että saunassa olisi sellainen tosi aito luonnonmateriaalifiilis, jotenkin ajattelen, että meidän saunaan kuuluisi tummat värit, mutta puulajin ja pintakäsittelyn pitäisi aidosti sopia yhteen.

      Poista
  2. Mua melkein jännittää ajatella, että millainen teidän talosta tuleekaan! Blogissani tunnustus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talosta tulee kyllä varsinainen kokonaistaideteos, toivottavasti sellainen kuin toivomme :D

      Ja kiitos tunnustuksesta, se ilahduttaa!

      Poista
  3. Puusauna talon sisällä kuulostaa kyllä hyvältä ratkaisulta! Meille mies olisi myös halunnut puukiukaan, mutta se olisi sitten vaatinut toisen piipun, koska sitä ei olisi saanut järkevästi samaan hormiin takan ja puuhellan kanssa. Meille ei myöskään ole tulossa mitään koti-spata, vaan pieni ja yksinkertainen kylpyhuone ja sauna. Joskus myöhemmin haluaisimme tehdä tontille savusaunan! Saas nähdä, milloin tämä haave toteutuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savusauna olisi todella ihana. Pihapiirin rakennuksia voi onneksi pikkuhiljaa rakentaa, meillekin on joskus tulossa pihaan vanha hirsikehikko, josta tulee sitten autokatos ja pihavaja. mutta tosiaan se on sitten joskus tulevaisuudessa :)

      Poista