12.9.2013

Rakennuslupa

Rakennuslupa-asioiden hoidossa on vierähtänyt aikaa. Aloitimme keväällä prosessin hakemalla poikkeamislupaa kaavasta, koska tontillemme olisi saanut rakentaa vain 1-kerroksisen tai rinnetalomallin ja halusimme rakentaa meidän taloon myös yläkerran.

Rakennustarkastaja puolsi meidän poikkeamislupaa koska hänestä meidän talon mittasuhteet ja ulkonäkö sopivat hyvin tontille ja esitteli asiamme rakennus- ja ympäristölautakunnan kokouksessa. Syiksi poikkeamalle oli mainittu esim. "1800-luvun tyyli" :). Rakennuslautakunta sitten myönsi meille poikkeamisluvan.

Tämän jälkeen kesällä tehtiin sopimus WoodMoodin kanssa talopaketista ja elokuussa saatiin lupakuvat ja rakennuslupahakemus toimitettua kuntaan. Lupahakemusta piti kuitenkin vielä täydentää, emme hakeneet nyt rakennuslupaa piharakennukselle, mutta sen sijainti piti kuitenkin olla ilmoitettu, lisäksi rakennuslupahakemukseen piti vielä liittää pihasuunnitelma. 

Rakennustarkastaja halusi myös tarkentaa talon julkisivun ykstyiskohtia koska rakennamme uudelle pientaloalueelle, jossa alueen yhtenäisestä ilmeestä ollaan tarkkoja. Hakemukseen ja kuviin tehtiin sitten tarvittavat lisäykset. 

Ja tänään kunnan nettisivuilla oli tieto, että rakennuslupamme on hyväksytty!

Yksi iso prosessi on nyt saatu hoidettua, ja maanantaina tontilla käydään virallisesti merkitsemässä talon paikka ja louhintatyöt saavat alkaa. 


10 kommenttia:

  1. Jee, onnittelut luvasta! Meillä huomenna edessä lupahakemuksen vienti kuntaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti teillä menee luvan käsittely nopeasti!

      Poista
  2. Lautakunta kuulee varmaan aika harvoin perusteluksi "1800-luvun tyylin" :D

    Ripeää louhintaa ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä meidän projekti ei tosiaan taida olla ihan kaikkein tavallisin, yllättävän hyvin silti meihin on suhtauduttu :)

      Poista
  3. Paljon onnea luvasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, stressi väheni heti puoleen kun byrokratia on nyt hoidettu.

      Poista
  4. Hieno juttu, tuntuu varmaan tosi kivalta, että projekti etenee näin konkreettisella tavalla ja taas omat toiveet ovat askelen lähempänä toteutumistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nyt se viimeinen niitti siihen, että talo todella on muuttumassa todeksi. Kun lupa on taskussa, niin saadaan rakennushommat täyteen vauhtiin :)

      Poista