21.8.2013

Lastenhuoneet ja ranskalaisia tapetteja





Talon lastenhuoneista on tulossa hyvin perinteiset ullakkohuoneet. Olen aina ihastellut yläkertojen lastenhuoneiden kodikasta tunnelmaa ja sitä miten ihanasti vinon katon alle saa rakenneltua erilaisia suloisia nukkumapaikkoja. 

Meidän talossa lastenhuoneet tulevat yläkerran toiseen sakaraan ja meidän vanhempien huone toiseen. Uskon, että lasten tullessa teini-ikään arvostamme kaikki tätä omaa rauhaa, vaikka huoneet ovatkin todellisuudessa aika lähekkäin ja nyt jos kuopus haluaa yöllä kömpiä meidän vanhempinen viereen, niin matka aulan läpi ei ole pitkä.



Lastenhuoneet ovat vierekkäin ja ne ovat peilikuvat toisistaan. Pitkälle väliseinälle olen ajatellut etsiä molempiin huoneisiin osalle seinäpintaa papetit,  lisäksi tyttären huoneeseen vielä toisenkin tapetin, jota voisi käyttää pienemmän määrän vaikka nukkumapaikan takaseinällä tai rajaamassa lukunurkkausta. 

Lastehuoneiden kalustus on tarkoitus koota aikalailla jo olemassaolevista huonekaluista. Lasten huonekaluissa on vihreää, neutraalia harmaata, taitettua valkoista ja sitten joitakin värikkäitä laatikoita yms.  Siis minusta ihan hyvä perusväristys, jonka kanssa on uusiin huoneisiin ihan mukava suunnitella lisäksi jotain hieman visuaalisesti voimakkaampaa tapettipintaa tuomaan persoonallisuutta ja jäsentämään pitkulaista tilaa.

Koska olen aika tarkka talon yhtenäisestä tyylistä, olen katsellut lastenhuoneisiin tapetteja, jotka olisivat molemmissa lastenhuoneissa jollakin tapaa samaa  maailmaa.  

Jos pääsemme muuttamaan taloon ensi vuoden aikana, on tytär silloin 5-vuotias ja poika 10-vuotias.

Pojan tapetin haluan olevan niin ajaton, että se sopii huoneeseen vielä teini-iässäkin. Nuoren miehen tapetin ei tarvitse minusta olla neutraali, vaan siinä voisi olla maskuliininen väritys ja vaikkapa jokin luonnontieteeseen liityvä teema. 

 Tyttärelle taas olen ajatellut hyvin romanttisia tapetteja, mutta myöskin niin, että tapetit eivät ole alleviivatusti lastentapetteja. Ehkä tytär teini-iässä haluaa uudistaa sitten huoneensa, mutta siihen on vielä niin pitkä aika, että tapetit voidaan jo vuosien mittaan haluta vaihtaa jo ihan silkasta vaihtelunhalustakin.

Joku voi ehkä ihmetellä, miksi etsin tapetteja jo nyt vaikka talon paikalla on tontilla pelkästään pari maakasaa ja muutama kuoppa. Mielipiteethän voivat muuttua jo ennen kuin on edes seinää pystyssä. Mutta juurikin valintojen varmuuden takia haluan varata tapettivalintoihin paljon aikaa. Rakentamisen kiireisessä loppuvaiheessa en välttämättä jaksaisi enää käyttää aikaa lukemalla vieraskielisiä tapettiesittelyjä ja kahlata läpi nettiputiikkien jättimäisiä tapettivalikoimia. Lisäksi haluan paljon aikaa itselleni varmistua siitä, että pidän alustavasti valitsemistani tapeteista vielä ensi kuussakin.

Kylpyhuoneen puputapetin kanssahan en tosiaan noudattanut näitä omia ohjeitani, vaan se oli äkkirakastuminen, jonka seurauksia nyt odotellaan kohta saapuviksi valtameren takaa. Mutta poikkeus vahvistakoon säännön :)

 Pariisilaisen tapettivalmistajan Bartsch:n valikoimissa on ihanan ajattomia ja herkkiä perinteisiä tapetteja. Bartsch:n tapettiesitteyssä kerrotaan, että tapetit on painettu käyttäen 1800-luvun painotekniikoita, ja näin on saatu aikaiseksi "luxe wallpapers that feel hand-printet". Tapettien hengittävyydestä minulla ei vielä ole tietoa, ranskalaiseen tapaan impressio on etusijalla tapettien esittelyssä, ei niinkään faktapuoli.

 Tapetin materiaalin kanssa ei kuitenkaan ole onneksi nyt niin tarkkaa, nämä tapetit olisivat tulossa kevyeen väliseinään, jossa täydellinen hengittävyys ei ole niin oleellista kuin hirsiseinissä.

Bartsch:n Croissants de Lune  Navy ink:ssä on tumma yönsininen tausta ja kullanhohtavat kuut. Ensisilmäyksellä ehkä tavallinen pilkku- tai pallotapetti, mutta lähemmässä tarkastelussa tapetti kertoo kuun vaiheet.






Koska tapetti on melkoisen tumma, sen kanssa olisi hyvä miettiä huoneen muuhun väritykseen jotakin valoa tuovaa ja vaaleaa. Koko huoneen paperointi tällä tapetilla ei minulle tulisi kyseeseen, mutta luulen, että osassa seinää se toisi pojan huoneeseen hyvää kontrastia. Hieman kyllä karsastan yleensä pallotapetteja, mutta tästä pitää varmaan tilata näyte, niin sitten tiedän onko vaikutelma liian tasainen, vai erottuvatko kuun vaiheet hyvin.

Tapetista on kyllä saatavilla myös vaaleampia vaihtoehtoja ja niitä voisin myös harkita, jos tämä alkaa tuntua liian hurjalta. Mutta ainakin vielä tuntuu hyvältä idealta yhdistää tämä neutraalin harmaisiin kalusteisiin ja taitettuun valkoiseen.

Tytön kalusteissa meillä ei ole juuri mitään vaaleanpunaista, tai muutenkaan yleensä erityisen tyttömäisiksi ajateltavaa, unisex-tyyliä täydentämään olisikin minusta hauska laittaa tytön huoneeseen jokin oikein runollinen tapetti. 

Sandalwood pink-värinen Nuages de Coton eli pumpulipilvet on herkkä ja minusta hyvin ranskalainen pilvitapetti. Kullan värinen pieni sadapisara on minusta ihana yksityiskohta. Ja ainakin kuvassa painojälki on lupausten mukaisesti autenttista 1800-lukua. Tämäkin tapetti on minusta niin voimakas, että se toimisi meillä paremmin tehosteena, kuin isoina pintoina.






Bartschin malliston löytää osoitteesta: www. bartsch-paris.com/en












8 kommenttia:

  1. Pilkkupallotapeti tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kannustuksesta :)

      Poista
  2. Kiitos taas vinkeistä! Täydellisen ihania tapetteja. Mä oon hakenut inspiraatiokuvia ja mielessäni sisustanut kotia, vaikka meidän muuttoon on vielä monta vuotta. Onpahan kokonaisuus suunnilleen selvillä sitten, kun on sisustamisen aika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on hyvä jo aikaisessa vaiheessa miettiä mitä tunnelmaa ja jopa millaisia ykstyiskohtia sisustukseen haluaa, eri toimintojen paikkojen löytäminen on helpompaa ja oikeastihan moni sisustuksellinen asia määräytyy jo seinien ja ovien paikkojen mukaan.

      Mielikuvat valmiista kauniista kodista ovat myös minulle tämän väliaikaisen vuokra-asumisen arjen pelastus ja varmasti tapettien fiilistely auttaa jaksamaan myös ei niin inspiroivien rakennusvaiheiden yli.

      Näen nämä tapetit nyt meidän seinällä yhdessä superleveiden koristeellisten kattolistojen kanssa, ja yhdistettynä juuri nykyaikaisempiin käytännöllisiin kalustesiin ja ehkä vielä ripauksella retroa maustettuina.

      Poista
  3. Ihania tapetteja. Nuo pilvet veivät etenkin sydämeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta noissa pilvissä ja kultapisaroissa on jotakin tosi mielikuvistusta herättelevää, voisi kyllä olla aika ihanaa viettää sadepäivää viltin allla kirjoja lukien ja tuota tapettia seinällä katsellen :)

      Poista
  4. Mielenkiintoista lukea sinunkin tapettiajatuksia. Itsekin olen tapetteja miettinyt ja varmasti postailenkin niistä jossakin vaiheessa. Meillä mennään luultavasti kukkalinjalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkatapetit on aina hyvä valinta :)

      Olisi tosiaan kiva nähdä mitä tapetteja olet ajatellut, se antaa aina ajttelemisen aihetta kun näkee mitä muut ovat suunnitelleet.

      Poista